sunnuntai, toukokuuta 27, 2007

4.3.2007 Match Show Hietasaaren Ponipihalla

Olihan sitä jo odotettukin, että Oulun seudulle tulisi matc show. Viimeinen kun oli ollut lokakuussa. Olimme todella iloisia, kun huomasimme match showsta ilmoituksen. Aluksi meillä oli hieman kyytiongelmia, mutta onneksi pääsimme Annin kaverin kyydillä sinne. Mukaan lähtivät Miina ja Sofi sekä Suvin esittämä Nelli-sheltti. Pakkasta ei onneksi ollut kovin paljon ja aurinko paistoi. Paikan päällä oli pitkät ilmoittautumisjonot. Sofi oli aluksi hieman hämillään koirapaljoudesta. Ilmoituksessa oli lukenut, että pennut olisivat erikseen, mutta ilmeisesti he eivät olleet saaneet tuomaria, joten pennut olivat aikuisten kanssa.
Kehät alkoivat pyöriä kellon 12 jälkeen. Aluksi oli lapsi ja koira- kisa, jossa oli neljä osanottajaa. Sitten oli pienet sekarotuiset ja suuret sekarotuiset. Niissä ei kestänyt kauan, koska koiria ei ollut kovin paljon. Minulla ja Sofilla oli numero 21, Suvilla ja Nellillä 20 ja Annilla ja Miinalla 40. Meillä oli siis hiukan aikaa harjoitella. Pienten kehä eteni aika nopeaan tahtiin ja sitten olikin jo Suvin ja Nellin vuoro. He saivat sinisen. Minä ja Sofi olimme heti heidän jälkeen. Parinamme oli petit basset hound. Aluksi kiersimme kehän ympäri. Match Show oli maneesissa, joten Sofi yritti syödä hevosen lantaa koko ajan, mutta hienosti me kuitenkin selvisimme. Meidän piti tehdä kolmio ja edestakaisin-liikkeet. Sofi oli tosi nätisti pöydällä ja antoi tuomarin tutkia itsensä. Lopuksi vielä kiersimme kehän ympäri. Saimme sinisen nauhan. Loppukehässä emme sijoittuneet, mutta olin todella tyytyväinen Sofiin.

Välillä meidän piti käydä kodassa lämmittelemässä ja hiukan syömässä eväitä. Sormet ja varpaat meinasivat pitkän odottelun takia jäätyä. Lopulta Miina kuitenkin pääsi kehään. En muista, minkä rotuinen sen pari oli. Miina käyttäytyi kehässä oikein mallikkaasti. Heidän piti tehdä samat liikkeet kuin pientenkin koirien. Tuomari oli myös erittäin hyvä. Miina sai kuitenkin sinisen pystyn korvansa takia :) Tuomari kuitenkin kehui Anni ja sanoi, että voisi palkita tämän päivän parhaana esittäjänä. Isossa kehässä Miina ei sijoittunut. Päivä oli kuitenkin todella mukava. Lähdimme kotiin sormet ja varpaat tunnottomina, mutta kokemusta rikkaampina.

Ei kommentteja: